Poikuudet kaverin äidille

14-vuotias poika kokee ensimäisen kertansa kaverinsa seksikkään äidin opastuksella …

Tarinani on viidentoista vuoden takaa, olin tuolloin 14 -vuotias, omasta aikuistuvasta kehostani ja seksistä erittäin kiinnostunut nuorukainen. Luultavasti tuolle iälle tyypillisesti olin jatkuvassa kiimassa kaikkea liikkuvaa naaraspuolista kohtaan ja seksilehtiä lueskellen tyydyttelin itseäni vähintään kerran päivässä, muttei 4-5 kertaakaan päivässä mitenkään tavatonta ollut…

Olin ystävystynyt erään luokallani olleen samanikäisen pojan kanssa, ja viihdyinkin hänen seurassaan ja kotonaan suuren osan vapaa-ajastani. Olin heillä likimain joka päivä useita tunteja kerrallaan, söin heidän pöydässään ja saunoin heidän luonaan yhtä aikaa muun perheen kanssa. Heillä oli tapana saunoa yhdessä koko perheen voimin ja koska sama tapa oli myös kotonani, en pitänyt tätä mitenkään erikoisena tai nolona.

Ystäväni Mikon äiti Arja oli noin 40 –vuotias, lyhyehkö ja rehevä nainen. Hän ei ollut lihava, mutta hänen rintansa olivat suuret ja raskaat, sekä lantionsa leveä ja pakaransa pulleat ja suuret. Reidet eivät olleet mitenkään tukevet tai paksut, jolloin hänen haaroihinsa reisien väliin jäi leveästä lantiosta johtuen noin viiden senttimetrin rako, joka minun mielestäni oli erittäin kiihottavaa. Olihan hänen häpynsä nyt, ainakin teoriassa, avoimesti esillä ilman, että paksut yhdessä olevat reidet olisivat estäneet pimpan näkymistä. Musta, ajelematon karvapehko kuitenkin pursusi hänen jakovälistään, joten häpyhuulia ja pillunvakoa ei esteettä voinut halutessaan tarkastella. Katselin häntä aina salaa saunoessamme, mutta en uskaltanut tuijottaa hänen naisellisia piirteitään muuten kuin hätäisillä vikaisuilla, koska pelkäsin hänen huomaavan, ja vielä enemmän pelkäsin, että kaluni alkaisi ottaa eteen koko perheen huomatessa. Yksin kotona (tai milloin missäkin) ollessani annoin kuitenkin mielikuvitukseni vaellella hänen uhkeilla rinnoillaan ja pakaroillaan ja runkkasin kuvitellen, miten hän tyydyttäisi minut tuolla runsaalla naisen vartalollaan.

Heillä saunottiin kaksi kertaa viikossa toisen saunapäivän ollessa aina lauantai. Nyt kuitenkin tiesin, että seuraavana lauantaina Mikko lähtisi aamulla isänsä kanssa Jyväskylään isän vanhempien luokse kylään. Aloin mielessäni suunnitella juonta, jonka avulla saattaisin päästä Arjan kanssa lähempään kosketukseen. Menisin heille joskus iltapäivällä, soittaisin ovikelloa ja kysyisin Mikkoa. Arja tietysti sanoisi että Mikkohan on siellä Jyväskylässä. Esittäisin yllättynyttä ja hölmöä, ja väittäisin – ai niin, en mä muistanut ollenkaan.
Toivoin, että Arja olisi lämmittänyt saunan ja että pääsisin hänen kanssaan saunaan ja luoja ties mihin. Jännitti ja pelotti kun ajattelin, että olisinko todella niin hullu, että uskaltaisin toteuttaa tällaisen suunnitelman. Jos tosiaan menen Arjan kanssa saunaan ja alan lähennellä häntä, miten hän suhtautuisi? Olisi todella noloa jos hän suuttuisi ja torjuisi minut, tai vielä pahempaa, kertoisi törkeästä käytöksestäni jollekin. No, ajattelin että voisinhan yrittää päästä saunaan, mutta eihän minun olisi pakko mitään lähentelyjä yrittää, jos pupu menee pöksyyn.

Pysyttelin tarkoituksella pois heidän kodistaan tuota lauantaita edeltävän torstain ja perjantain, eihän olisi uskottavaa, että unohtaisin perheen miesten Jyväskylän matkan, jos siitä olisi juuri edellisenä päivänä yhdessä puhuttu. Tallustin sitten lauantaina kohti ystäväni taloa, soitin ovikelloa ja odotin sydän pamppaillen. Arja avasi oven ja päästi minut sisään. Samalla hän kysyi enkö muista, että Mikko on Jyväskylässä.
– Ai niin en mä muistanut. Voi hitto nyt mä tulin turhaan.
– Joo, Mikko tulee vasta huomenna illalla.
– Mä ajattelin, että mä olisin tullut teille saunaan. Jätin kotonakin käymättä saunassa.
– No, mulla on kyllä sauna päällä. Voithan sä nyt täällä saunassa käydä kun kerran täällä olet
– No voisinhan mä kyllä tulla, ihan hyvä juttu.

Huh, toivottavasti Arja ei näe miten innoissani olen. Posket punoittaa, enkä uskalla katsoa Arjaa kunnolla silmiin.

– Mennään sitten saunaan saman tien, se on jo varmaan lämmennyt.

Näin sanottuaan Arja meni takkahuoneeseen riisumaan vaatteitaan ja minä painuin päällysvaatteet riisuttuani hänen peräänsä. Toivoin, ettei kaluni alkaisi seisomaan, mutta olen ainakin vielä niin hermostunut, ettei siitä ole pelkoa.
Kävimme vuorotellen suihkussa ja menimme löylyyn. Juttelimme harvakseltaan niitä nätä. Uskallan nyt katsoa hänen rintojaan ja jälkovälissään näkyvää karvoitusta tavallista reilummin, koska ei tarvitse pelätä Mikon tai hänen isänsä huomaavan tuijotustani. Tunnen, että kaluni alkaa hiljalleen kerätä verta sisäänsä, mutta ilmitulon vaaraa ei vielä ole. Arja istuu vieressäni reilun metrin päässä, eikä hän juurikaan katsele suuntaani muuten kuin silloin tällöin jutellessamme.
Mietin miten toimisin, sillä olen nyt vakuuttunut siitä, että aion yrittää jotain. Odottaisinko että hän menee suihkuun ja kävelisin hänen taakseen painaen kaluni hänen pulleiden pakaroidensa väliin? Vai antaisinko kaluni nousta kunnon seisokkiin niin että hän sen näkisi ja odottaisin hänen tekevän aloitteen?

Samassa Arja nousi ylös ja siirtyi pesuhuoneen puolelle ja meni suihkuun. Löylyhuoneen ovi on lasia, mutta en näe paikaltani suihkua. Siirryin Arjan äskeiselle paikalle, josta on suora näköyhteys suihkussa olevaan Arjaan. Höyrystyneen oven läpi näen kuinka hän seisoo suihkun alla itseään hangaten. Rinnat, pakarat ja jalkovälin tussukin saavat osansa hieronnasta. Pian hän tuli takaisin löylyhuoneeseen ja siirryin nopeasti entiselle paikalleni Arjan istuutuessa omalle paikalleen. Silloin päätän mitä teen. Aion mennä suihkuun hänen ollessaan löylyssä ja antaisin hänen katsella itseäni ja selvästi kiihottunutta kyrpääni lasioven läpi. Ja sen jälkeen…en tiedä mitä.

Odotin hetken ja nousin ylös. Kaluni on puolikova. Joudun kulkemaan Arjan editse, hän ei voi olla näkemättä selvästi paisunutta elintäni. Olen niin hermostunut, etten voi katsoa hänen kasvojaan, kävelen vain hänen editseen alas lauteilta ja menen pesuhuoneen suihkuun. Seisoin suihkussa selin häneen ja hieron kehoani. Tartun välillä kiinni kaluni varresta ja teen pari hidasta runkkaavaa liikettä. Kyrpäni on jo aivan kovana. Käännyn välillä hivenen sivuttain, jotta Arja varmasti näkisi minulla seisovan. Saippuoin käteni ja runkkaan muutaman kerran hitaasti itseäni saippuoidulla kädellä. Kuulen Arjan tulevan ulos löylystä. Nyt olisi totuuden hetki! Kohta näkisin miten hän suhtautuu touhuihini.

Arja jää selkäni taakse seisomaan, eikä minulla ole pokkaa kääntyä kyrpä ojossa hänen silmiensä eteen. Tilanne on vähintään yhtä jähmettynyt kuin kalunikin, mutta lopulta sammutan suihkun ja käännyn ympäri seisokistani huolimatta. Arja katsoo ensin kaluani ja sitten kasvojani ja taas kaluani. Hän on selvästi hämmentynyt, mutta ei sano mitään. Kävelen hänen ohitseen pesuhuoneen penkille ja istun siihen kyrpä kestoseisokissa. Arja menee puolestaan suihkuun. Hän vilkaisee välillä mulkkuani, mutta ei vieläkään puhu mitään, kuten en minäkään. Sitten hän sammuttaa suihkun ja alkaa saippuoida itseään, olkapäitä, vatsaa ja pakaroita. Minusta tuntuu että rinnat ja jalkovälin tussu saavat erityisen pitkäkestoista saippuointia osakseen. Arja kääntyilee paikallaan niin, että välillä hän on kasvot minuun päin ja välillä selkä suuntaani. Näen hänen katseensa viipyvän vähän väliä yhä täydessä seisokissa olevassa kalusssani. Katselen koko ajan hänen vartaloaan, mutta tilanne on niin jännittynyt, että en voi kohdata hänen katsettaan. Hän kääntyy selin minuun ja saippua tippuu hänen kädestään lattialle. Arja kumartuu jalat suorina ylävartaloaan taivuttaen perse pystyssä sitä nostamaan. Hän ei pidä mitään kiirettä saippuan noukkimisessa ja hänen kumartuessaan saan katsella jalkovälistä pullottavaa pillua pitkän tovin. Tuon se teki tahallaan! Tajuan, että Arja yrittää joko kiusata tai rohkaista minua.

Arja nousee suoraksi yhä minuun selin. Samassa siirryn hänen taakseen ja kiedon kädet takaapäin saippuaisille rinnoille. Kaluni varsi painuu muhkeiden pakaroiden väliin. Toinen käteni laskeutuu alaspäin karvamättäikölle ja vedän häntä tiiviimmin pakaroiden välissä olevaa kaluani vasten. Uskomatonta, tein sen! Arja ei vastustele, vaan antaa minun tulla häneen kiinni.

Löydän jalkovälissä olevalla kädelläni pillunreiän. Sivelen saippuaisia häpyhuulia keskisormellani ja lopulta, ensimmäistä kertaa eläessäni, työnnän sormeni naisen sisälle. Pillu on liukas, mutta tämä on saippuaan verattuna erilaista, limaisempaa liukkautta. Arja inahtaa kuuluvasti ja alkaa työntää lantiotaan sormeani vasten. Painan kämmeneni tiukasti vasten pillun etuosaa ja liikutan sormeani hitaasti edestakasin pillun etuseinää vasten. Kiimaisena, terveenä nuorukaisena olen tietysti lukemalla tutustunut naisen anatomiaan, ja uskoin nyt käteni ansiosta myös hänen klitoriksensa saavan osansa hieronnasta ja paineesta. Hänen päänsä on taipunut taaksepäin olkapäälleni oman pääni viereen. Hänen silmänsä ovat suljettuina, hengitys on kiihtynyttä ja raskasta. Toisella kädellään hän hieroo suuria rintojaan (myös minun toinen käteni on hänen rinnoillaan), toisen kätensä hän siirtää väliimme hyväillen vatsaani, reisiäni ja kiveksiäni. Painelen kaluni vartta saippuoituun liukkaaseen persvakoon suurien pakaroiden väliin. Tuntuu uskomattoman hyvältä. Jatkamme näin noin minuutin, kunnes hänen hengityksensä muuttuu huohottavaksi ja hän alkaa päästellä pieniä ohuita vikiseviä ääniä. Arja runkkaa sormeani yhä kiihtyvin lantionliikkein. Tunnen selvästi kuinka hänen pillunsa sykkii kun hän jalat täristen ja äänekkäästi voihkien pingottuu jäykäksi minua ja pillussa olevaa sormeani vasten, ja tippuu lopulta lattialle nelinkontin perse minuun päin pystyssä.

Olen himosta hulluna. Laskeudun alas hänen jälkeensä. Punainen, ulospäin pullea, nesteisenä kiiltelevä pillu on simieni edessä upeana ja houkuttelevana. Menen kiinni hänen takapuoleensa ja ohjaan kaluni tuohon mahtavaan reikään. Esinahkani vetäytyy työntäessäni kokonaan pois terskan päältä, ja paljaan terskan painuessa pillunhuulien väliin tunnen suurempaa mielihyvää kuin koskan ennen. Pillu on niin limainen, että mulkkuni tuntuu menevän sisään helposti. En kuitenkaan kiirehdi, silä haluan nauttia tästä tunteesta niin pitkään kuin mahdollista. Hitaasti työnnän kyrpäni kokonaan pohjaan saakka. Katson mulkkuani ja sen nielaissutta pillua. Työnnän munaani hitaasti edestakaisin ja näen kuinka mulkkuni ympärille kiristyneet häpyhuulet myöskin liikkuvat edestakaisin työntöjeni tahdissa. Mahtava ja kiihottava näky! Elimeni todellakin on naisen pillussa. Kyllä tästä on unelmoitukin! Voisin vaikka itkeä onnesta, jollen olisi niin kiihkoni vallassa.

Arja on alkanut liikuttaa persettään hitaasti omien liikkeideni mukana. En voi pidätellä itseäni kauempaa vaan alan survoa voimakkaammin. Otan käsilläni hänen leveistä lantioluistaan kiinni ja vedän hänen persettään mahaani vasten uudelleen ja uudelleen. Pillusta kuuluu märkä litinä. Arja vikisee taas. Joka työnnöllä mulkkuni painuessa pillun pohjaan hän päästää vinkaisun –aah! aah! aah! Munassani ja vatsani pohjassa on raastava hyvänolontunne joka voimistuu koko ajan.
Arja alkaa huutaa ja sopertaa -Joo! Joo! Nussi! Nussi! Multa tulee orkku!
Himo on varmasti pannut pääni sekaisin, koska tajuan yhtenään hokevani: – anna pillua! anna! anna! Ja onneksi Arja antoi.

Pystyn jatkamaan enää muutaman sekunnin, kun mahtava rajähtävä ja kouristava laaki lähtee liikkeelle jostain alavatsastani. Painan kyrpäni niin syvälle kuin voin ja annan spermani ruiskuta Arjan sisälle. Arja työntää pilluaan voimakkaasti mulkkuani vasten. Tunnen hänen pillunsa sykähdellen puristelevan mulkkuni ympärillä. Arja romahtaa vatsalleen lattialle. Makaan hegästyneenä hänen päällään kalu vielä hänen sisällään. Arjan kasvot ovat punaiset, silmät puoliummessa, raskas hengitys kulkee avoimen suun kautta.

Makaamme näin parikymmentä sekuntia ja rauhoitumme.
– Voi että tuntui hyvältä. Sulla on jo ihan aikamiehen vehkeet.
– Joo, tuntu tosi hyvältä. Sun pillu on upea.
– Oletko ennen saanu pillua?
– En. En ole ennen edes nähny pillua, muuten kun kuvissa.

Koko tilanne ja tapahtuma on koko ajan niin kiihottava, että kaluni ei ollut paljon veltostunut orkun jälkeen. Nyt se seisoi taas täydessä iskussa yhä syvällä Arjan pillussa. Alan hiljaa pyöritellä lantiotani ja mulkkuni tekee varovaista liikettä nyt todella liukkaassa reiässä.
– Odota, ei vielä.

Arja nousee pois altani ja kääntyy minuun päin. Hän kumartuu kirkkaasta limasta kiiltelevää kaluani kohti ja tarttuu siihen kädellään. Muutaman runkkausliikkeen jälkeen hän ottaa kyrpäni hellästi suuhunsa ja alkaa nussia minua suullaan. Arja imee kaluani edestakaisin liikkein posket lommolla, kielen pyöriessä mukavasti terskani ympärillä. Toinen käsi pitää kiinni kyrpäni tyvestä ja toinen hyväilee pallejani, pakaroitani ja persvakoani. Omat käteni hyväilevät Arjan hiuksia, niskaa ja selkää. Arjan raskaat rinnat heiluvat rytmikkäästi puolelta toisella hänen ollessaan polvillaan kumartuneena elimeni päälle. Tuntuu tosi hyvältä. Jos hän jatkaisi vielä jonkin aikaa laukeaisin hänen suuhunsa.
Huohotan suu auki ja tuijotan mulkkuani, joka katoaa puoleenväliin asti Arjan suuhun ja ilmestyy taas melkein kokonaan esiin niin, että vain terska jää suurimmalta osaltaan Arjan suuhun. Näky ja tunne on niin kiihottava, että orkku alkaa tehdä tuloaan, paluuta ei kohta enää ole.
– Multa tulee kohta.
Arja ei vastaa sanoilla vaan teoilla. Hän kiihdyttää liikkeensä tahtia ja työntää liukkaan sormensa takapuoleeni. Hätkähdän ensin hiukan, mutta pian huomaan pitäväni siitä, että sormi pyörii ja liikkuu edestakaisin anuksessani.

Tunnen piinaavan kutinan kyrvässäni kasvavan räjähdyspisteeseen asti. Tartun Arjaa hiuksista ja painan hänen suutaan kiinni itseeni. Urahdan äänekkäästi lastini lentäessä Arjan suuhun. Tunnen perseeni sulkijalihaksen kiristyvän Arjan sormen ympärille. Sormi aiheuttaa mielettömän hyvän tunteen jossakin alavatsani perukoilla. Vähän spermaa tippuu kiveksilleni, loput Arja nielee.
Olen ollut koko suihinoton ajan polvilani, mutta tipahdan nyt istumaan pesuhuoneen lattialle Arjan sormen luiskahtaessa pois takapuolestani. Nojaan raukeana taaksepäin käsiini. Arja katsoo silmiini riettaan oloisesti hymyillen yhä kyrvästäni kiinni pitäen ja sanoo himokkaalta kuulostavalla äänellä:
– Sulla on ihana kyrpä. Mä en ole ennen tajunnut että se on jo nussimiseen ihan valmis kalu.
– Olethan sä sen ennenkin monta kertaa nähnyt.
– Joo joo, oon kyllä nähny sen jo olevan ihan miehen kalun kokoinen ja karvainen. Mutta en ole tajunnu, että sä voit jo harrastaa seksiä niinku aikamies. Sä varmaan tietysti runkkailet sillä jo?
– Joo, joka päivä. Mä olen monesti ajatellut sua kun mä vedän käteen.
– Ai ku ihanaa. Mitä sä silloin kuvittelet?
– No, jotain sellaista, että saisin nähdä sun pillun ja työntää kaluni sinne sisään.
– No nythän sä sitten sait. Tule, suihkutetaan saippuat pois ja mennään tonne takkahuoneen sohvalle.

Kävimme pikaisesti suihkussa ja siirryimme takkahuoneen puolelle.
– Haluatko nuolla mun pillua?
– Tietysti haluan!
– Mene selällesi makaamaan. Mä tulen sun päälle.

Menin selälleni kuten hän halusi. Luulin, että nyt seuraa seksilehdistä tuttua kuusysiä, mutta hän tulikin hajareisin rintani yläpuolelle kasvot minuun päin. Näky oli mahtava! Avonainen turpea pillu kiilteli märkänä silmieni yläpuolella. Sormeni aloittivat heti tutustumisensa tuohon ihmevärkkiin. Levitin ja hieroin häpyhuulia, työntelin yhtä ja kahta sormea sisälle pilluun ja painelin sisempien häpyhuulien yhtymäkohtaa pillun etupuolelta kohdasta, jossa oletin klitoriksen sijaitsevan. Arja otti sormestani kiinni ja asetti sen tarkasti oikeaan paikkaan klitan päälle ja näytti, kuinka sitä pitäisi varovasti hieroa ja painella.

Tunsinkin pian klitoriksen sormissani kovettuneena pienena nykerönä. Tein työtä ohjeiden mukaan, ja pian Arja jo sulki silmänsä ja taivutti päätään hieman taaksepäin. Hänen hengityksensä kulki taas avautuneen suu kautta normaalia hätäisempänä. Hänen lantionsa teki pientä liikettä sormiani vasten. Pillusta tippui rintani päälle muutama tippa nestettä, luultavasti spermaa. Jonkin aikaa näin jatkettiin, mutta sitten Arja alkoi laskea pilluaan kohti naamaani. Siirryin sohvalla hieman kohti jalkopäätyä, jotta hän mahtuisi kunnolla sohvan toiseen päätyyn pääni päälle. Arja laski pillunsa melkein kiinni suuhuni. Otin häntä lantiosta ja vedin häntä alaspäin sen verran, että kieleni ja huuleni koskettivat pillua. Sain nyt ensi kertaa haistaa ja maistaa pillua, eikä se ollut lainkaan huono kokemus. Aromit olivat vahvat, mutta kiihottavat. Tunsin seassa myös oman tutun aromini, eli aikaisemmin sisään laskemani sperman tuoksun ja maun.

Arja oli selvästi erittäin kiihottunut, sillä hänen hengityksensä oli entisestään muuttunut huohottavammaksi ja hän ynähteli ja mumisi itsekseen sanoja joista en saanut selvää. Nuolin häpyhuulia, työnsin kieleni pilluun niin pitkälle kuin yletyin, painelin kieleni kärjellä selvästi erottuvaa klitorista. Arja antoi ohjeeksi vuoroin imeä, vuoroin nuolla klittaa, hampaita en saisi käyttää. Imin siis ja nuolin hänen ohjeidensa mukaisesti. Arja alkoi äännellä vikisevällä kovalla äänellä. Luulin tukehtuvani, sillä Arja painoi pillunsa voimakkaasti vasten suutani. Häpyhuulet ja klitoris suorastaan pursusivat suuhuni, ja pystyin helposti imemään suuren määrän löysää nahkaa ja lihaa syvälle suuhuni. Samalla liikuttelin kieltäni edestakaisin suussani olevaa tavaraa hinkaten. Keksin vielä työntää yhden sormeni Arjan peräaukkoon, koska se oli minullekin tehnyt niin hyvää. En aluksi saanut kuivaa sormea läpi anuksen sulkijalihaksen, mutta kun sain työnnettyä sormen hänen pilluunsa, kastui sormi niin, että se hetkeä myöhemmin upposi melko helposti juurta myöten hänen takapuoleensa.

Suolessa oleva sormeni ja yhä jatkuva klitoriksen imeminen sai Arjan kohta valtavan hurmion valtaan.
– Ime vielä! älä lopeta! Sä oot ihana! Ime, ime! Nyt tuleeeee….! Arja painoi itsensä todella suurella voimalla naamaani vasten, niin että suuni, leukani, nenäni ja poskeni olivat aivan pillunlimoista märkiä. Arja huusi jotain sekopäistä kirkuvaa huutoa, hänen lantionsa nytkähteli ja pillu hieroutui voimalla kaikkialle naamaani.
– Oooh, multa lensi! Näitkö? Multa lensi nesteet! Oih…

Nyt huomasin, että naamani ja kaulani olivat kastuneet aivan tippuvan märiksi liukkaasta nesteestä.
– Tuliks sulta pissat?
– Ei kun multa lensi mällit! Naisen ejakulaatio. Jotain nestettä lentää emättimestä tai klitasta. Se on ihanaa! Kiitos! kiitos!

Tosiaan, olenhan sellaisesta joskus lukenut. Ylpeänä ajattelin, että taisin tehdä Arjalle tosi rajun orkun kun kerran tuolla tavalla nesteet lentää.
– Onks sulta ennen lentäny?
– On joskus, ehkä kaksi-kolme kertaa korkeintaan, mutta ei tätä ennen moneen vuoteen. Mutta sä kiihotat mua niin pajon että mä olin aivan superkiimassa.
– Mikä mussa niin kiihottaa?
– Tää koko tilanne. Sä olet neitsyt, tai olit, ja olet itse niin kovassa nuoren pojan kiimassa. Eikä kukaan ole pitkään aikaan halunnu mua näin paljon. Sitä paitsi sun kyrpä on tosi kiihottava. Sileä ja kirkkaan värinen, viattoman näköinen neitsytkyrpä ja silti niin hyvän kokoinen. Ja onhan tää jotenkin syntisen oloista, kun sä olet niin nuori. Mähän voisin joutua tästä vaikka linnaan!
– En mä kellekään kerro
– No hyvä niin. Haluatko sä vielä panna mua?

Turha kai sanoa, että kaluni oli täydessä seisokissa Arjan laukeamisen kiihoittamana.
– Haluan.
– Okei, miten sä haluat? Edestä, takaa, ratsastamalla? Musta tuntuu että mä en ihan helposti nyt saa enää, ainakaan ihan heti ton äskeisen jälkeen, mutta mä haluun antaa sulle vielä yhden panon.
– Voiksä tulla mun päälle ratsastamaan?
– Mä voin tehdä sulle mitä vaan.

Olin jo valmiiksi sohvalla selälläni, joten Arjan ei tarvinnut kuin siirtyä hieman alemmaksi. Hän asettui hajareisin elimeni päälle, otti sen käteensä ja laskeutui hitaasti alaspäin ottaen koko kalun juurta myöten sisäänsä. Olin taivaassa.

Arja aloitti rauhallisen ylös-alas pumppaamisen, välillä lantiotaan eteen ja taakse pöyritellen. Tunsin selvästi kuinka hän välillä tiukensi pillunsa puristusta sisällään olevasta kalustani, ilmeisesti jollain tavalla sopivasti lihaksiaan jännittäen.
Aluksi olin itse aivan liikkumattomana hänen liikkumisestansa suuresti nauttien, mutta kohta en enää voinut olla passiivisena ja aloin vastata hänen liikkeisiinsä omilla työnnöilläni selkääni kaarelle jännittäen. Arja kumartui hivenen eteenpäin ja päätään alas painaen hänkin saattoi nähdä tarkasti miten märkänä kiiltävä ja kivikova kyrpäni liikkui hänen pillussaan hienoista litinää ja maiskahtavia ääniä päästäen.

Siirsin käteni hänen muhkeille rinnoillensa ja hieroin ja puristelin kevyesti nännien aluetta. Välillä hän katsoi kasvojani. Tunsin poskieni olevan kiihotuksesta punaiset, hengitys kulki huohottaen ja silmissäni oli varmasti puolihullu kiimainen katse.
Varmaankin nämä kaksi näkyä; meidän jalkoväleissämme toisiaan vasten liikkuvat elimet ja nauttiva ilmeeni, sekä kaluni aiheuttama tunne saivat myös Arjan käytökseen nyt jo minulle tutuiksi tulleet kiihoittumisen elkeet. Hän olisi sitenkin taas valmis uuteen laukeamiseen, vaikka hän ei siihen vielä hetki sitten uskonut. Vahinko vain, että olin jo orgasmin partaalla, eikä Arja ehtinyt mukaani, kun jo laskin siemeneni hänen sisäänsä huumaavan hyvänolontunteen saattelemana.

Arja hymyili minulle säteilevästi.
– Sun nauttimistasi oli kiva katsoa. Tuntuiko hyvältä?
– Mahtavalta. Mikään ei vois tuntua paremmalta.
– Tykkäätsä mun pillusta?
– Mä rakastan sitä. Mä en ikinä vois saada sitä tarpeekseni.
– Ehkä sä vielä saatkin sitä lisää. Sä sait mut uudestaan kiimaseksi. Onko sulla kiire minnekään?
– Ei ole. Mä voin olla täällä vaikka koko illan.
– No mennäänkö sitten ensin vielä saunaan ja jatketaan sen jälkeen hommia? Syödään välillä ja nussitaan pitkin iltaa. Katotaan vaikka pornoleffoja ja naidaan samalla toisiamme vaikka vereslihalle asti. Miltäs kuulostaa?
– Kuulostaa paremmalta kuin hyvältä.

Suunnitelma oli hyvä, ja näin myös tehtiin. Se oli minun ensimmäinen oikea seksikokemukseni ja upea sellainen olikin. Tämän illan jälkeen olimme Arjan kanssa seksipuuhissa vielä neljä eri kertaa. Ne olisivat kyllä oman kertomuksensa arvoisia, upeita ja joskus hieman riskialttiita ja jännittäviä tapauksia. Mutta yhteistä salaista aikaa oli vaikea järjestää, joten seksisuhteemme hiipui vähitellen pois. Samoin ystävyyteni Mikkoon laimeni vähitellen normaaliksi tuttavuudeksi, enkä enää juurikaan käynyt heillä kylässä, enkä siten tavannut Arjaa.

Kukaan ei koskaan saanut tietää Arjan ja minun seksisuhteesta. En kuitenkaan unohda tuota ensimmäistä kokemustani ja tuskinpa tapahtunutta voi Arjakaan unohtaa. Toivottavasti hän muistelee minua lämmöllä.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *