Ihana kiihottava pikkupoika


47-vuotias nainen harrastaa seksiä 12-vuotiaan pojan kanssa …

Olin koukussa, pakko myöntää. En tiedä, mikä minut sai alun perin menemään nettiin nuorten chattiin. Uteliaisuus ehkä. Tai tylsä elämä. Olen 47-vuotias sinkkunainen ja toimin johtajana suuressa suomalaisessa yrityksessä, eikä siinä työssä ole juuri muuta mielenkiintoista kuin hyvä palkka. Niinpä sitten eräänä päivänä aloin jutella chatissä Antin kanssa. Antti oli aivan ihana 12-vuotias poika, huomasin pian. Ja hyvin kiinnostunut minusta. Se oli jännittävää. Juttelimme ensin niitä näitä, mutta pian huomasin johdattelevani Anttia erotiikan maailmaan.

Eikä Antti vastustellut lainkaan. Päinvastoin. Hän imi jokaisen vihjaukseni ja pakotti minut menemään aina vaan pidemmälle. Kunnes harrastimme nettiseksiä päivittäin. Tai oikeastaan iltaisin, kun Antin vanhemmat olivat jo nukkumassa. Antti sai useita orgasmeja joka ilta, samoin minä. En enää osannut olla ilman iltaisia hormoonihoitojani. Sain niistä sellaisen tyydytyksen, että nukuin yöni kuin tukki.

Antti alkoi pian haluta tapaamista. Yritin vältellä asiaa kaikin tavoin, koska en halunnut sotkea elämääni lopullisesti. Antti oli kuitenkin sinnikäs ja esitti pian uhkavaatimuksen: ei enää nettiseksiä jos ei tavata. Annoin siis periksi. Olin ajanut autoni Antin koulun viereen ja antanut rekisterinumeroni hänelle tiedoksi.

Ja siinä hän nyt oli: koputti auton sivuikkunaan. Avasin oven.

“Hei Antti!” sanoin sydän väpättäen. Antti moikkasi ja istui viereeni. Lähdin ajamaan kotiani kohti ajatukset aivan sekaisin. Mitä ihmettä olen oikein tekemässä, ajattelin. Toisaalta halusin tätä, tiesin senkin. Enemmän kuin mitään muuta ikinä.

Antti oli hiljaa ja vilkaisi minua silloin tällöin ujosti. Sitten hän puhkesi valloittavaan hymyyn ja sanoi: “En uskonut, että tulisit oikeesti”. Pyyhkäisin oikealla kädelläni hänen hiuksiaan ja tokaisin: “Kaipasin sinua, Antti-kulta… Minun oli pakko tulla”. Antin hymy venyi entisestään ja silloin tiesin, että tästä tulisi ihanaa!

Saavuimme kotiini. Tarjosin Antille kokiksen ja otin itse siideriä lasillisen. Menimme sohvalle istumaan.

“Haluun pussata sua”, Antti sanoi. Hapuilevat huulet kohtasivat.

“Haluatko tanssia?” kysyin. Antti nyökkäsi. Laitoin Eino Grönin levyn soimaan. Eihän se mitään tangoa ollut, Antti nojaili minuun ja minä pidin häntä tiukassa syleilyssäni. Ja tykkäsin siitä.

Tunsin, miten vereni kiersi kohisten. Vuosikausiin en ollut tuntenut olevani niin elossa kuin nyt.

“Haluatko, että strippaan sinulle?” kysyin. Antti vastasi tuttuun tyyliinsä: “Oikeesti? Sä oot huippu!” Vaihdoin vanhan Hurriganes-levyn cd-soittimeen ja ohjasin Antin sohvalle istumaan.

Aloin riisuutua musiikin viedessä mukanaan. Rintsikoiden kohdalla Antti lehahti punaiseksi. Tosi söpöä, ajattelin. Nopeasti etenin aina pikkareihin asti. Pujottelin ne hitaasti alas ja heitin ne Antille. Kävelin hänen eteensä ja painoin hänen päänsä vatsaani vasten. “Suutele mun napaa”, sanoin. Antin kieli hipaisi napaani ja tunsin kylmiä ja kuumia väreitä selkäpiissäni. Halusin tuota ihanaa pikkupoikaa!

“Ime mun tisua”, pyysin. Antti ei epäröinyt hetkeäkään, vaan imaisi nännini suuhunsa. Tunsin uskomattoman mielihyvän valtaavan minut. Antti imi rintaani kuin pikkulapsi. Ja nautti siitä niin kuin minäkin. “Ihanaaa… mutta haluan muutakin”, sanoin painaen Antin päätä alaspäin. Antti ymmärsi mennä polvilleen eteeni. Painoin hänen lapsekkaat kasvonsa vasten pimppiäni. Antti ymmärsi nopeasti ja suuteli häpyhuuliani. Tunsin kostuvani.

“Riisu vaatteesi”, sanoin Antille. “Kaikkiko?” hän kysyi. Nyökkäsin vain. Hieman epäröiden hän alkoi riisua. Katsoin hänen poikamaista vartaloaan. Kun hänellä oli vain alushousut päällä, tokaisin nopeasti “minä riisun ne”. Vedin niitä hieman alemmaksi ja Antin miehuus ponnahti vapauteen. Kuinka kaunis se onkaan, ajattelin. Hieman pieni vielä mutta niin ihanasti pystyssä! Otin sen hellästi käteeni, mutta kiihottamatta sitä. Antin laukeaminen tapahtuisi millä hetkellä hyvänsä ja halusin vielä nauttia tästä.

Niinpä painoin hellästi huuleni Antin pikkuisen mutta niin uljaasti seisovan kalun ympärille. Ja samassa hetkessä Antti laukesi. Nuoren pojan sperma suihkusi suuhuni ja minä olin paratiisissa! Tämä oli Antin ensimmäinen orgasmi, sain myöhemmin tietää.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *