Marjatta saa montaa mulkkua

Kotikylille lomaa viettämään tullut opiskelijatyttönen saa kyrpää useammalta kylän mieheltä …

Oli heinäkuun puoliväli. Olin maalla, niin kuin monilla kaupunkilaispojilla 50-luvulla oli tapana. Maataloudenharjoittajilla, jollainen enoni oli, oli heinäsesonki, mutta se ei koskenut minua, koululaista. Minulla oli hänen lupansa keskittyä mm. kasvienkeruuseen, joka 50-luvulla oli melkoinen riesa koululaisille. Aamun auringonnousu lupaili hienoa kesäpäivää. Pyöräilin serkkuni Jaguaarilla vainionperälle, uimahousujen roikkuessa pyörän ohjaustangossa. Ajattelin katsoa oliko mansikkapaikalla uusia kypsiä marjoja? Tie kulki savista pellonpiennarta pitkin kahtena kärryjälkenä, joiden välissä maa oli kohollaan kasvaen korkeata heinikköä. Lähistöltä kaurapellosta lähti pelästynyt kuovi äännellen voimakkaasti ja varoitti lajitovereitaan nostamalla asteittain äänenvoimakkuutta ja sävelkorkeutta. Ääni oli kuuluva ja se varoitti lähestyvästä pyöräilevästä homo sapiensista. Koska maaperä oli savea, oli se paikoitellen liukas ja kärrynpyörien syvänteisiin oli jäänyt sadevettä, joka teki sen vieläkin liukkaammaksi. Löysin vainionperältä pari kourallista mansikoita (Fragaria vesca), määrän, joka mielestäni oli hieno päiväsaalis. Nautin marjat auringon paistaessa miltei zeniitissä. Oli kuumaa. Ahomansikat maistuivat tällaisen kaupunkilaispojan suussa erittäin herkullisilta ja makeilta.

Serkkutyttöni oli eilen sanonut että Marjatan kesäloma on alkanut ja että hänet oli nähty Kangaslammella uimassa uudessa kaupungista ostetussa uimapuvussa. Olin kuullut Marjatasta kaikenlaista, mutta en ollut häntä tavannut koskaan. En edes nähnyt. Serkkupoikani oli sanonut, että hän oli kaunis ja että hänellä oli isot rinnat. Hän oli muuttanut Tampereelle muutama vuosi sitten ja opiskeli siellä estetiikkaa ja musiikkia. Serkkutyttöni oli sanonut että Marjatta oli talven aikana onnistunut säästämään kesäloman varalle sen verran, ettei hänen tarvinnut tehdä töitä, vaan saattoi viettää kesää vapaasti leskiäitinsä ja pikkusisarensa luona, jopa auttaen heitä taloudellisesti. Se oli erittäin harvinaista opiskelijapiireissä.

Päätin mennä katsomaan toisenkin mansikkapaikkani, sillä edellisestä kerrasta oli kulunut jo useampi päivä. Paikka oli vajaan sadan metrin päässä kylän yhteisen viljankuivaamon lähistöllä. Ajelin sinne hiljakseen käännellen ohjaustankoa edestakaisin pyörän luikerrellessa kuin käärme hiekkatiellä. Löysin taas marjoja sekä tavallisia mansikoita että mesimarjoja (Rubus arctica), joita kasvoi maantien hiekkaisella penkalla ja ojassa. Mesimarjat olivat käymässä harvinaisiksi, ja ne vasta herkullisia olivatkin. Mietin pitäisikö minun täydentää herbaarioita tai mennä uimaan, yrittää narrata kaloja vai mitä? Koska minunkaltaiselta kaupunkilaispojalta ei vaadittu osallistumista maalaistalon töihin, tunsin itseni vapaaherraksi. Miettiessäni mitä tekisin, aurinko meni pilveen ja kaukaa maantieltä, mäeltä alkoi kuulua postiauton moottorin ääni. Kuski vaihtoi pienemmälle käyttäen välikaasua linja-auton hiljentäessä hieman postilaatikon kohdalla, jotta rahastajatyttö osuisi tarkkaan suunnatulla heitolla postipakettinsa laatikkoon. Mietin olisikohan Marjatta Kangaslammilla uimassa? Samalla kuulin kuivaajalta ääniä. En ollut sellaisia ääniä kuullut ikinä. Niistä heijastui yhtä aikaa sekä hätä että himo. Olin joskus pienenä kuullut sellaista vanhempieni makuuhuoneesta. Äänilaji oli yhtä aikaa matala ja korkea, ja ne tulivat useasta henkilöstä. Ne saivat minut uteliaiksi. Selkäpiitäni pitkin kulki kuuma sävähdys ja housuissa värähti jokin. Ääni toistui enkä pystynyt sitä tunnistamaan. Panin pyörän kauemmaksi puurunkoa vasten ja vilkaisin kuivaajalle päin, josta ääni tuntui kuuluvan. Kuivaajan seinää vasten oli nojallaan kolme pyörää ja heinikossa kyljellään neljäs. Mitä lähemmäs kuivaajaa hiivin, sitä paremmin äänet kuuluivat. ”Ai kun tuntuu hyvältä. Työnnä syvempään.”sanoi kujerteleva ja uhmakas naisääni. ”Matti tuo mulkkuasi tänne.”toisti sama naisääni haastavasti. ”Missä se Matin kulli on? En näe, kun täällä on niin pimeää”

Lähdin hiipimään kuivaaja kohti. Tiesin että sinne pääsi kahdesta ovesta, toinen, ylempi, oli suljettu. Olin käynyt siellä monta kertaa. Serkkuni kertoi siitä tarinoita. Se oli aivan erityinen paikka kylän nuorten arjessa ja tietoisuudessa. Sinne kokoonnuttiin paremman paikan puutteessa hieman salamyhkäisissä tarkoituksissa. Viimeksi kun kävin siellä katsottiin Irmelin pillu. Irmeli oli kylän kaukaisimman talon 16-vuotias tytär. Jo sen verran aikuistunut, että hän minusta rintoineen ja lantioineen näytti aivan aikuiselta. Pillun katsominen tarkoitti sitä, että Irmeli teeskenteli vastustavansa poikasakin toimia, jotka tähtäsivät siihen, että tyttö puoliväkisin riisuttiin alasti ja hänen pilluunsa suunnattiin pimeässä taskulampun valo. Ja pillua katsottiin ja kokeiltiin. Irmeli oli kirkuvinaan kun pojat pitivät hänestä kiinni. Tissejä puristeltiin. Ja lopuksi Irmeli kaadettiin viljasäkkipinon päälle, ja hänen veljensä Seppo osoitti taskulampulla siskonsa jalkojen väliin. Pillu näytti arvoitukselliselta uteliaalle ensikertalaiselle. Irmelin pillu oli karvainen. Rohkeimmat pojista kokeilivat sitä sormillaan, ja ihmettelivät sen liukkautta ja karvaisuutta. Pillussa kostutettua sormea nuuhkittiin ja maisteltiin. Koska olin itsekin ollut mukana näissä leikeissä, tuli Irmeli joskus talvisin mieleeni kaupungissa. Mietin tuolloin, mitä hän touhusi koko pitkän talven? Irmelin sisarussarja oli iso heitä oli hyvän matkaa yli 10 lasta. Äiti oli melkein aina raskaana ja isä, jonka diagonaalipussihousuissa sanottiin olevan iso kyltymätön kyrpä, herätti kylän aikuisissa naisissa sekä pelkoa että kunnioitusta. Mies tykkäsi yli kaiken nussimisesta. Seppo oli nähnyt isänsä Veikon navetassa työntämässä nuoren hiehon vielä hampaattomaan turpaan seisovaa kyrpäänsä saaden siitä uskomatonta nautintoa. Hieho, lehmänuorukainen luuli imevänsä äitinsä utaretta, mutta se olikin tämän elostelijan kyrpä, josta hieho sai suuhunsa spermalatingin. Seppo sanoi nähneensä monta kertaa, kun isä sai orgasmin. Kuulemma oli tehnyt niin hyvää, että polvet notkuivat ja olivat mennä alta. Humalapäissään oli Veikko miessakissa kehuskellut kokemuksillaan, ja sanonut, että jollei 14-vuotiaalla kestä, niin revetköön. Tässä lausunnossa oli poikasakissa ihmettelemistä, mutta miehet tiesivät mistä oli kysymys. Hiljalleen myös pojille alkoi asia käydä selväksi, ja arveltiin että Veikko oli sukurutsannut tyttärensä Irmelin, joka juuri silloin oli 14-vuotias. Talon navetassa oli aina muutama hieho varttumassa joko lypsylehmiksi tai teuraskarjaksi, ja arveltiinkin, että Veikko oli pannut niitä kaikkia, jossei turpaan niin hännän alle, lypsyjakkaralla seisten.

Menin kuivaamoon entistäkin uteliaampana sisälle raollaan olevasta alaovesta. Hiivin sisään, kuullakseni tarkemmin, mitä oli tekeillä? Kuivaamon seinät eivät olleet erityisen tiiviitä, vaan valo siilautui seinälautojen ja lattialankkujen välistä luoden pitkiä valonsäteitä. Ainoastaan katon rajassa näkyi pari pientä ikkunaa. Se teki kuivaamon hämyiseksi. Tunsin Irmelin isän Veikon äänen ja naapurin isäntä Matti kuului myös olevan paikalla. Kolmannen miehen ääntä en tunnistanut. ”Nostahan persettä ylös ja pyllistä” sanoi Veikko, ”Tampereen tyttö saa nyt kyrpää”. Valonsäde osui Marjatan takalistoon ja paljasti rinnat, jotka osoittivat raskaina kohti lattiaa, vieraan miehen kouriessa niitä himokkaasti. ”Kyllä on makiat tissit Marjatalla,” sanoi vieras. Sitten Veikon monenmoista kokenut kyrpä painui Marjatan vittuun, josta ilma purkautui päristen. Isäntä työnsi kyrpänsä sisään, ja odotti hetken, siiten kyrpä alkoi tasaisesti painua edestakaisin Marjatan vitussa, ja Veikon vatsa alkoi rytmikkäästi hakata Marjatan takamusta. Kuului ähinää ja kiivasta hengitystä, lätinää ja vitun litinää. ”Matti tuohan kyrpää tänne, että saan lutkuttaa sitä”, sanoi Marjatta. Matti, jonka pussihousut olivat puolitangossa työnsi suonikkaan kyrpänsä Marjatan suihin. ”Onpa hyvää vittua” sanoi Veikko, ja lisäsi tahtia. Veikon vatsa lätsähteli Marjatan reisiä vasten ja valonkajossa saattoi nähdä yhden kyrvän painuvan Marjatan vittuun ja toisen suuhun. ”Kohta tulee, pane kunnolla Veikko! Työnnä kyrpä pohjaan” huusi Marjatta, Sitten ääni katkesi, kun Matin kyrpä työntyi Marjatan kurkkuun. Kuului korinaa. Vittu lätisi, ja ilma syöksyi sisään ja ulos karvaisten häpyhuulien tiukasti ympäröidessä sukurutsaisen äijän paksua kyrvänvartta. ”Kohta tulee, pane Veikko, pane”, huusi Marjatta. Matin kyrpä roikkui jo ulkona, ja mies puhisi lennätettyään lastinsa Marjatan kurkkuun.

Ja sitten sai Veikko orgasmin, niin että huuto kuului kuivaajalta arvatenkin pitkälle. Jos joku olisi mennyt paikan ohi juuri silloin, olisi hän ajatellut, että mitä tai ketä se Veikko siellä nyt oikein nussii? Sen ääni kyllä tunnettiin kylällä. Mutta Marjatta halusi lisää. ”Annapa Risto sitä kyrpääsi. Paina niin että vittu kihelmöi ja punottaa, pane se turpoamaan!” ähisi Marjatta. Risto oli siis tämän vieraan äijän nimi. ”Odota hetki, sanoi Risto ja työnsi ison kyrpänsä, jota hän hyvän aikaa oli leiponut käsissään, sillä aikaa kun Veikko nussi, ja alkoi työnnellä sitä selälleen käännetyn Marjatan valkoisten reisien väliin. Laudan raosta lankesi valovuo Riston naamaan ja kyrpään. Äijät olivat niin kohteliaita, että nussivat kaupungin hutsua, kuten he Marjattaa kutsuivat, lippalakit päässä. Risto ei riisunut edes housujaan vaan hänen housunliitingistään sojotti kookas kyrpä, joka varmasti tiesi osoitteensa. Se painui Marjatan karvakolmioon massahdellen mahtavasti. Äijä äännähti puhinan lomasta ”Pääsinpähän liukkahille, hyvät on vitut Marjatalla, tekee niin hyvää, että kyrpä halkeaa”. Sitten hän painoi muutaman minuutin niin kovaa kuin jaksoi, ja Marjatan vyötärön korkuinen puukehikko, jonka päällä nainen makasi, kitisi, natisi ja paukkui. Luulin, että puulava hajoaisi liitoksistaan, mutta se kesti. Äijät olivat sen varta vasten rakentaneet nussimista silmälläpitäen. Marjatan suusta kuului poreilua, mutinaa ja epäselviä äännähdyksiä, sillä nyt oli Veikon vuoro nussia häntä kurkkuun. Sitten Ristolta tuli. Äijä huusi kuin sonni ja se sai Marjatan värisemään kyrvänvarsi jalkovälissään, kuin hänet olisi siihen seivästetty. Pikku hiljaa liikehtiminen loppui. Puhina ja hengitys tasaantui, myös hiki nussijoiden ihoilla alkoi kuivua ja kaikki hiljeni. Kuivaushuoneessa vallitsi vaimea seksuaalisen tyydytyksen luoma raukea yksimielisyys ja suuren mehiläisen tai paarman pörräys sekä kärpästen surinaa. Painuin paremmin piiloon, etten joutuisi äijien yllättämäksi. Veikko pyyhki kyrpäänsä pussihousujen takataskusta ottamaansa trasselitukkoon, ja Risto lippahattuunsa, joka muutenkin oli törkyisen näköinen. Matilla oli epämääräisen värinen nenäliina. Joka äijä tykkäsi nussimisesta, sodan käyneitä miehiä jokaikinen.

Marjatan korissa oli uimapuku ja pyyheliina. Siihen hän kuivasi jalkovälistä ja vitusta valuvaa spermaa. Hän levitti sormillaan sitä hieman myös rinnoilleen ja nänneilleen. Hän myös maistoi sitä, nuollen etusormeaan. Äijät olivat menossa jo ulos, kun Veikko käännähti kannoillaan ja sanoi: ”Tulehan huomenna samaan aikaan, niin nussitaan”. ”Tullaan, tullaan. Kun minulla seisoo, se kestää koko kesäloman” sanoi Marjatta. ”Kyllä minulle kyrpä kelpaa, useampikin” sanoi Marjatta. ”Huomenna Risto saa ekana”.

Olin äijien panojuhlien aikana saanut siemensyöksyn. Polvihousuihin oli tullut iso läiskä, kun en ehtinyt avata housunnappeja. Nyt kun seurasin kuivaajan pölyisessä ja voimakaskontrastisessa valossa Marjatan siistiytymistä, alkoi kullini taas seistä. Nyt sitä sai vedellä oikein kunnolla, sillä se ei enää ollut niin herkkä kuin ensi kerralla. Vetelin ja vetelin, yrittäen samalla nähdä Marjatan rinnat ja takamuksen, ja vetelin vielä muutaman kerran, kunnes siemenet lensivät seinälle. Marjatta ei kuullut puuhiani. Hän oli ottanut koristaan kamman, jolla han kampasi tukkaansa, myös peili ja huulipuna olivat esillä. Hän pyyhki rinnoiltaan ja leuoiltaan spermoja, pyyhki suun ympäriltä suttuisen huulipunan ja ehosti taas huulensa huolella. Taas ne olivat niin punaiset ja aistillisen kauniit, että oli vaikea uskoa niiden kymmenisen minuuttia sitten puristaneen välissään ja imeneen himokkaasti näiden äijien suonikkaita ja törkyisiä kyrpiä. Rintaliivejä ei Marjatalla ollut, olihan sydänkesä ja kuumin helle. Hän veti valkoisen neitseellisen valkoisen ohuen puuvillapaidan päälleen ja sitoi sen liepeet solmulle lantioilleen. Lantioilta alaspäin laskostui kevyt kretonkihame. Hän oli taas todella kaunis. Tosin vain hieman eri tavalla kun silloin, kun hän imi kyrpää. Sitten Marjatta pakkasi tavaransa koriin, meni ulos kuivaajasta, ja pani korin pyöräntarakalle. Hän polkaisi pyörän liikkeeelle ja kohta hän painui hyvää vauhtia alamäkeen kohti Kangaslampea, arvioni mukaan uimaan ja peseytymään.

Kullini alkoi pehmetä. Sain tungettua sen takaisin housuihini ja katselin housuissa olevia spermaläiskiä. Katselin lavaa, jonka päällä Marjattaa oli pantu. Haistelin sitä kuin koira. Laskin lattialla olevat kaksi kondomia, jotka näyttivät juuri käytetyiltä. Sperma oli täyttänyt niiden säiliöosan, ja ne kiilsivät vielä kosteuttaan. Teki mieleni haistella ja tutkia niitä. Otin ne sormiini lukeakseni, mitä merkkiä ne olivat? Toisessa luki Venus ja toisessa Messalina. Muuallakin lattialla, siellä täällä, oli käytettyjä kondomeja. Ne olivat dokumentteja aikaisemmilta orgioilta ja heinäkuun helteessä kondomit olivat käpristyneet ja muuttuneet väriltään vaaleanruskeiksi. En viitsinyt laskea niitä. Niitä oli useita kymmeniä. Täällä siis äijät kävivät panolla.

Otin Jaguaarin nojaltaan puuta vasten, ja polkaisin Marjatan perään, toivoen tapaavani hänet Kangaslammin uimarannasta. Mielessäni oli saada katsella ja ihailla Marjattaa kunnolla, uida ja pestä kullini sekä polvihousuni, sillä enhän voinut jättää sellaisia Elsa-tädille pestäväksi. Hän olisi saattanut ajatella vaikka mitä.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *