Seksuaalinen heräämiseni

Kertomus nuoren naisen lomamatkalla tapahtuvasta seksuaalisesta heräämisestä …

Olen tällä hetkellä 28-vuotias seksuaalisessa huipussaan oleva nainen. Ainakin luulisin, koska tuntuu että rakastelu, miehet, kullit ja kaikki siihen suuntaan viittaava on koko ajan mielessäni.

Heräämiseni tapahtui noin kolme vuotta sitten kun aloin saamaan kunnolla kullia. Lähestulkoon lapsuusvuosinani tapaamani Markus oli ollut ainut seksikumppanini aina kaksvitoseksi asti ja seksielämä oli ollut melkoisen näivettynyttä. Suhteemme oli muutenkin polkenut paikallaan, seitsemän vuotta teini-ihastumista ja emme olleet edes kihlautumisesta puhuneet. Mutta tuo yksi loma muutti kaiken minun kohdallani.

Se tapahtui lomamatkalla Kreikkaan. Olimme jokavuotiseen tapaan varanneet ’seksimatkan’ etelän aurinkoon, mutta vaikka kavereiden kanssa sitä seksilomaksi leikillisesti mainostettiinkin niin seksiä aikaisemmilla kerroilla ei ollut muutamaa hätäistä tuikkausta lukuunottamatta nimeksikään.

Vaikka kahdestaan aina matkustimmekin niin joka kerta olimme saaneet hyviä ystäviä ikäisistämme lomalaisistamme, niin tälläkin kertaa. Jo lentokoneessa saimme vierustovereiksemme mukavan Jyväskyläläispariskunnan jotka olivat kaiken lisäksi tulossa samaan hotelliin kanssamme. Matka meni mukavasti niitä näitä jutellessa ja väitän että siinä tuota upeaa, seksikästä paria katsellessa minulla heräsi ajatus siitä että omalle seksielämällemmekin pitäisi pian tehdä jotain.

Petri tai Pete oli pitkä komistus joka tummasta ihonväristään huolimatta oli täysin suomalainen urheilijanuorukainen. Hänen isänsä oli kuulemma afrikkalainen mutta enempää hän ei halunnut sukujuuriaan valottaa. Tiukka lyhythihainen paita korosti kauniisti hänen kiinteää ylävartaloaan ja maitosuklaanvärisiä jänteviä käsiään. Hänen ponnistautuessaan ylös lentokoneen hikisestä tuolista vessakäyntiä varten huomasin tuijottavani tiukkojen farkkujen verhoamaa kiinteää takapuolta. Käänsin häveliäästi pääni pois mutta lihaksikkaat pakarat jäivät verkkokalvolleni tanssimaan ja tunsin kostuvani silmänräpäyksessä.

Matkan edetessä huomasin humaltuvani lentokoneessa tarjotusta samppanjasta ja omalla vessakäynnillä käytökseni oli melkoisesti erilaista kuin normaalisti. Vessaan nimittäin oli jonoa ja kulutin aikaani härskisti flirttaillen perheenisien kanssa jotka melko estottomasti mittailivat nuorta vartaloani. Kiitin siinä vaiheessa asuvalintaani ja pyörittelin pikajuoksun kiinteyttämää persettäni melko huomiota herättävästi. Vaaleat tiukat pöksyni olivat liimautuneet syvälle persvakooni ja olin varma että stringini kuulsivat ohuen kankaan läpi. Rintani ovat melko suuret ja push-upeilla tuettuna ne näyttävät melko juhlavilta, varsinkin kun vaaleansininen hihaton toppini ei menestynyt niiden peittämisyrityksissä. Tiesin keikistelyni aiheuttavan nykimistä useassa lahkeessa ja ajatus siitä sai minutkin kiihottumaan. Vihdoin vessaan päästyäni huomasin pimppini vuotaneen siinä määrin että haaroissa oli havaittavissa pieni tummempi läiskä. Hihitellen hoidin hommani ja jouduin antamaan sormella hieman ensiapua pöntöllä istuen.

Vessasta poistuessani jono oli kasvanut entisestään ja vasta siinä vaiheessa tajusin olleeni ’tarpeillani’ aika kauan. Perheenisät hymyilivät veikeästi ja punehtuneet poskeni taisivat paljastaa puuhani. Tungoksen läpi puikkelehdin tarpeettoman hitaasti ja käytin jokaisen tilaisuuden hyväkseni pyöritellen pakaroitani jonossa seisovien miesten jalkoja vasten, annoin hupia koko rahan edestä.

Laukut tulivat perille, hotelli löytyi ja loppuilta onkin hämärän peitossa. Aamulla heräsin suihkun ääniin ja jomottavaan päänsärkyyn. Aurinko oli jo noussut ja leppeä välimeren tuoksu tulvi avoimesta parvekkeen ikkunasta. Markus tuli suihkusta pyyhe olkapäillä ”Huomenta seksipeto!”. ”Huomen…” sanat takertuivat kurkkuuni ja suuta kuivasi. Tajusin makaavani alasti sängyllä ja peitosta ei ollut tietoakaan. Katselin alastonta miestäni muikeasti hymyillen ja ihmettelin kuinka hänen kullinsa näytti niin isolta lepotilassa. Vasta silloin huomasin että Markus oli ajellut häpykarvoituksen pois! ”Mitä helvettiä sä oot tehnyt!” huudahdin ääni käheänä. ”Etkös muista? Katoppa omaa tavaraasi.” Hölmistyneenä katsahdin alapäätäni ja huomasin olevani yhtä paljas kuin Markuskin.

Aamiaisella sain kuulla olleeni melkoinen seksipeto. Kännissä olin hotellille päästyämme repinyt vaatteet pois ollut kuulemma kiimaisella tuulella. Karvat oli pitänyt ajella ja samalla tietysti Markukseltakin. Seksiä oli harrastettu melkoisesti ja kuulemma perseeseenkin oli pitänyt panna mutta olin sammunut kesken kaiken. Markus yritti kertoa kaiken melko nätisti mutta hävetti silti niin helvetisti.

Morkkiksen ja krapulan tasaannuttua päätimme aloittaa lomamme mahdollisimman rauhallisesti ja päätimme mennä altaalle auringonottoon. Puin päälleni vaaleansiniset pikkuruiset bikinit joita ei suomen maassa olisi kehdannut rannalle laittaa. String –alaosa tuntui kiihottavalta paljasta pimppiäni vasten, mukava ettei tarvinnut kantaa bikinirajasta huolta. Häpyhuulet pystyi miltei erottamaan vaalean kankaan läpi ja sain ansaitut huomionosoitukset siippani kerkeäviltä käsiltä ennen altaalle menoa. Olin todella hyväntuulinen koska Markuksen kanssa tällaista jännitettä ei ole ollut vielä koskaan ja tuntui että alapäässäni oli jotain vikaa kun se oli kostea jatkuvasti. Ehkä se on tämä Kreikan kostea ilmasto, naurahdin itsekseni kun asettelin itseäni lepotuoliin.

Altaalla oli melko täyttä, arviolta puolet olivat lapsiperheitä ja sieltä joukosta tunnistin muutaman lentokoneessakin tutuksi tulleen kasvon. Toinen puoli oli nuorempaa väkeä ja aivan meidän vieressä kohelsivat parikymmentä nuorta, noin 17-18 vuotiaita poikia. Keskisuomalainen jalkapallojoukkue huvimatkalla.

Altaalle tulivat myös lentokonepariskunta, Pete, 27, ja hänen avovaimonsa Maiju, vaalea ja siro 24-vuotias kolmiloikkaaja. Pete näytti todella hyvältä uikkareissa, äärimmäisen tiukka ja lihaksikas vartalo ja erityisesti kiinnitin huomiota hänen ehkä numeroa liian pienissä uikkareissa pullottavaan miehuuteen. Oli päivän selvää että Maijulla ei ainakaan siinä osastossa ollut puutetta. He olivat todella näyttävä pari, Maijun siro, vaalea vartalo korostui tumman Peten rinnalla. Teinifutarit kohahtivat Maijun paljastaessa pienet, pystyt rintansa auringolle. Tennishameen alta kuoriutui kiinteä urheilijapylly jota reunusti mustat stringbikinit. Muutkin kuin teinifutarit kiinnittivät huomiota kyseiseen näytökseen. Huvittuneena katselin vanhempien miesten kiimaisia katseita ja näytti siippanikin nauttivan ilmaisesta strippausnäytöksestä.

Aloitimme lomamme allasoluilla ja krapulani alkoi olla tipotiessään. Meillä oli todella hauskaa yhdessä ja minä nautin täysin siemauksin leppeästä välimeren tuulesta kaljulla bikinien peittämällä kummullani. Rohkaisin mieleni ja heittäydyin yläosattomaksi Maijun esimerkistä ja annoin Markuksen leikitellä hieman ylimääräistä rinnoillani hänen levittäessään aurinkorasvaa. Aurinkolasieni suojasta pystyin seuraamaan Peten silmien vaellusta vartalollani ja pidin siitä todella! Ilmeisesti Maijua kurvikkaampi ulkomuotoni kiinnosti häntä koska varsinkin kookkaat kiiltelevät rintani ja naisellisen leveä lantioni saivat aimo annoksen huomiota.

Auringonotto sai riittää ja poistuimme huoneisiimme valmistautumaan illan rientoihin. Puolialastomien naisten tiirailu oli saanut siippanikin lomatunnelmiin. Suihkussa pesin huolellisesti hänen ihanan karvattoman ja kovettuneen elimen ja kuivattuani itseni menin eevan asussa parvekkeelle katsomaan laskevaa aurinkoa. Nojasin kaiteeseen ja annoin lempeän tuulen leikitellä vartalollani. Hitaasti persettäni pyöritellen tiesin kutsuvani häntä täyttämään kosteutta tihkuvan rakoni. Perseeni ei pettänyt minua taaskaan ja pian tunsinkin suihkunkosteat kädet pakaroillani. Markus painautui huokaisten pakaroitani vasten ja tunsin hänen kaljun kullin kutittelevan klitoristani. Markus kurotti leipomaan tissejäni ja nyppimään jo valmiiksi nöpöttäviä nännejäni . Olin täysin valmis ja ohjasinkin toisella kädellä hänet terskansa helposti huulilleni. Huokaisin hätäisesti hänen työntäessään nopeasti koko mittansa hämmästyneeseen pilluuni. Ihanasti hän jäi paikalleen kokonaan sisälleni antaen minun mukautua uuteen tulokkaaseen kunnolla. Aloin supistella pilluni lihaksilla vierailijaa ja keinutin persettäni kevyesti puolelta toiselle antaen täsmähierontaa tyytyväiseltä kuulostavalle siipalleni.

Avasin silmäni ja katsoin altaalle jossa viimeiset auringonpalvojat keräilivät kimpsujaan autuaan tietämättöminä puuhistamme, he näkivät minut ja todennäköisesti raskaana huojuvat rintani mutta Markusta he eivät voineet nähdä. En voinut olla ajattelematta siinä seivästettynä seistessäni että tästä oli tulossa aivan varmasti paras loma ikinä. Koskaan aikaisemmin emme olleet harrastaneet tällaista spontaania, leikittelevää seksiä ja se tuntui hyvältä muuallakin kuin pillussa.

Markuksella taisi olla herkässä kun hän äkkiä veti vehkeensä ulkoilemaan ja laskeutui polvilleen ja levitti pakaroitani. Tuuli tuntui tavarassani villiltä ja huokauksista päätellen Markus taisi tykätä maisemista ja hän katselikin aika kauan. Odotus tuntui kiduttavan pitkältä mutta kun äkkiä tunsin lämpöisen kielen klitoriksellani huudahdin kuin sähköiskun saaneena. Altaalla olevat ihmiset kääntyivät katsomaan ylös parvekkeellemme mutta minä vain hymyilin heille, suljin silmäni ja annoin itselleni luvan nauttia kun uudesti syntyneen rakastajan kieli ja kosketus saivat minut tärisemään.

Tunsin itseni todella härskiksi siinä nojatessani kaiteeseen perse pystyssä, jalat harallaan ja pillu märkänä. Markus lipsutteli kielellä klitoristani, veteli pitkiä nautinnollisia vetoja pitkin halkiotani aina peppureiälleni asti. Olen aina ollut tyytyväinen takapuoleeni, sen muotoon ja kiinteyteen mutta juuri nyt tuntui ensimmäistä kertaa siltä että se sai arvoisensa kunnianosoituksen siippani suulta ja pakaroita leipovilta käsiltä. Olin jo todella lähellä tulla kun Markus nousi seisomaan taakseni ja alkoi läiskyttelemään kivikovalla kalullaan pimppiäni. Joka kerta kun se osui klittaani, väristykset kulkivat lävitseni ja tuntui että kohta jalat pettävät altani. Kun hän yhdellä nopealla survaisulla työntyi takaapäin sisälleni tulin siihen paikkaan. Huudahdin äänekkäästi ja jäin värisemään Markuksen kullin ympärille.

Markus odotti kunnes jalkani kantoivat taas ja aloitti hitaat työnnöt. Välillä hän pysähtyi kokonaan pitkittääkseen nautintoa ja aloitti taas uudestaan nopeuttaen tahtiaan. Otin kaiteesta paremman otteen, levitin jalkojani hieman lisää ja työntelin vastaan sen minkä kerkesin. Perseeni iskeytyi häntä vasten joka työnnöllä iloisesti läiskähtäen ja tunsin Markuksen kohta räjähtävän. Pilluni alkoi valua mahlojaan siinä määrin että päätin lisätä kitkaa ja laitoin jalkani ristiin ja notkistin selkäni äärimmilleen. Tiesin pystyn, pyöreän perseeni kiihottavan Markusta entisestään ja pian hän ottikin tukevan otteen kapeasta vyötäröstäni ja muutamalla voimakkaalla työnnöllä ja matalien korahdusten saattelemana tyhjensi uimarinsa pilluuni.

Annoimme kiihkomme tasaantua samassa asennossa hetken aikaa ennen kuin käännyin ja otin Markukseni vilpittömään kiitoshalaukseen…

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *