Vierasta kullia etelän lomalla


Yhteisellä lomamatkalla vaimo käy mieheltään salaa nauttimassa toisen miehen jättimäisestä kyrvästä ja sen tuottamista orgasmeista …

Olen tällä hetkellä 28-vuotias seksuaalisessa huipussaan oleva nainen. Ainakin luulisin niin, koska tuntuu että rakastelu, miehet, kullit ja kaikki siihen suuntaan viittaava on koko ajan mielessäni.

Heräämiseni tapahtui noin kolme vuotta sitten kun aloin saamaan kunnolla kullia. Lähestulkoon lapsuusvuosinani tapaamani Markus oli ollut ainut seksikumppanini aina kaksvitoseksi asti ja seksielämä oli ollut melkoisen näivettynyttä. Suhteemme oli muutenkin polkenut paikallaan, seitsemän vuotta teini-ihastumista ja emme olleet edes kihlautumisesta puhuneet. Mutta tuo yksi loma muutti kaiken minun kohdallani.

Se tapahtui lomamatkalla Kreikkaan. Olimme jokavuotiseen tapaan varanneet ’seksimatkan’ etelän aurinkoon, mutta vaikka kavereiden kanssa sitä seksilomaksi leikillisesti mainostettiinkin niin seksiä aikaisemmilla kerroilla ei ollut muutamaa hätäistä tuikkausta lukuunottamatta nimeksikään.

Vaikka kahdestaan aina matkustimmekin niin joka kerta olimme saaneet hyviä ystäviä ikäisistämme lomalaisistamme, niin tälläkin kertaa. Jo lentokoneessa saimme vierustovereiksemme mukavan Jyväskyläläispariskunnan jotka olivat kaiken lisäksi tulossa samaan hotelliin kanssamme. Matka meni mukavasti niitä näitä jutellessa ja väitän että siinä tuota upeaa, seksikästä paria katsellessa minulla heräsi ajatus siitä että omalle seksielämällemmekin pitäisi pian tehdä jotain.

Petri tai Pete oli pitkä komistus joka tummasta ihonväristään huolimatta oli täysin suomalainen urheilijanuorukainen. Hänen isänsä oli kuulemma afrikkalainen mutta enempää hän ei halunnut sukujuuriaan valottaa. Tiukka lyhythihainen paita korosti kauniisti hänen kiinteää ylävartaloaan ja maitosuklaanvärisiä jänteviä käsiään. Hänen ponnistautuessaan ylös lentokoneen hikisestä tuolista vessakäyntiä varten huomasin tuijottavani tiukkojen farkkujen verhoamaa kiinteää takapuolta. Käänsin häveliäästi pääni pois mutta lihaksikkaat pakarat jäivät verkkokalvolleni tanssimaan ja tunsin kostuvani silmänräpäyksessä.

Matkan edetessä huomasin humaltuvani lentokoneessa tarjotusta samppanjasta ja omalla vessakäynnillä käytökseni oli melkoisesti erilaista kuin normaalisti. Vessaan nimittäin oli jonoa ja kulutin aikaani härskisti flirttaillen perheenisien kanssa jotka melko estottomasti mittailivat nuorta vartaloani. Kiitin siinä vaiheessa asuvalintaani ja pyörittelin pikajuoksun kiinteyttämää persettäni melko huomiota herättävästi. Vaaleat tiukat pöksyni olivat liimautuneet syvälle persvakooni ja olin varma että stringini kuulsivat ohuen kankaan läpi. Rintani ovat aika suuret ja push-upeilla tuettuna ne näyttävät melko juhlavilta, varsinkin kun vaaleansininen hihaton toppini ei menestynyt niiden peittämisyrityksissä. Tiesin keikistelyni aiheuttavan nykimistä useassa lahkeessa ja ajatus siitä sai minutkin kiihottumaan. Vihdoin vessaan päästyäni huomasin pimppini vuotaneen siinä määrin että haaroissa oli havaittavissa pieni tummempi läiskä. Hihitellen hoidin hommani ja jouduin antamaan sormella hieman ensiapua pöntöllä istuen.

Vessasta poistuessani jono oli kasvanut entisestään ja vasta siinä vaiheessa tajusin olleeni ’tarpeillani’ aika kauan. Perheenisät hymyilivät veikeästi ja punehtuneet poskeni taisivat paljastaa puuhani. Tungoksen läpi puikkelehdin tarpeettoman hitaasti ja käytin jokaisen tilaisuuden hyväkseni pyöritellen pakaroitani jonossa seisovien miesten jalkoja vasten, annoin hupia koko rahan edestä.

Laukut tulivat perille, hotelli löytyi ja loppuilta onkin hämärän peitossa. Aamulla heräsin suihkun ääniin ja jomottavaan päänsärkyyn. Aurinko oli jo noussut ja leppeä välimeren tuoksu tulvi avoimesta parvekkeen ikkunasta. Markus tuli suihkusta pyyhe olkapäillä ”Huomenta seksipeto!”. ”Huomen…” sanat takertuivat kurkkuuni ja suuta kuivasi. Tajusin makaavani alasti sängyllä ja peitosta ei ollut tietoakaan. Katselin alastonta miestäni muikeasti hymyillen ja ihmettelin kuinka hänen kullinsa näytti niin isolta lepotilassa. Vasta silloin huomasin että Markus oli ajellut häpykarvoituksen pois! ”Mitä helvettiä sä oot tehnyt!” huudahdin ääni käheänä. ”Etkös muista? Katoppa omaa tavaraasi.” Hölmistyneenä katsahdin alapäätäni ja huomasin olevani yhtä paljas kuin Markuskin.

Aamiaisella sain kuulla olleeni melkoinen seksipeto. Kännissä olin hotellille päästyämme repinyt vaatteet pois ollut kuulemma kiimaisella tuulella. Karvat oli pitänyt ajella ja samalla tietysti Markukseltakin. Seksiä oli harrastettu melkoisesti ja kuulemma perseeseenkin oli pitänyt panna mutta olin sammunut kesken kaiken. Markus yritti kertoa kaiken melko nätisti mutta hävetti silti niin helvetisti.

Morkkiksen ja krapulan tasaannuttua päätimme aloittaa lomamme mahdollisimman rauhallisesti ja päätimme mennä altaalle auringonottoon. Puin päälleni vaaleansiniset pikkuruiset bikinit joita ei suomen maassa olisi kehdannut rannalle laittaa. String –alaosa tuntui kiihottavalta paljasta pimppiäni vasten, mukava ettei tarvinnut kantaa bikinirajasta huolta. Häpyhuulet pystyi miltei erottamaan vaalean kankaan läpi ja sain ansaitut huomionosoitukset siippani kerkeäviltä käsiltä ennen altaalle menoa. Olin todella hyväntuulinen koska Markuksen kanssa tällaista jännitettä ei ole ollut vielä koskaan ja tuntui että alapäässäni oli jotain vikaa kun se oli kostea jatkuvasti. Ehkä se on tämä Kreikan kostea ilmasto, naurahdin itsekseni kun asettelin itseäni lepotuoliin.

Altaalla oli melko täyttä, arviolta puolet olivat lapsiperheitä ja sieltä joukosta tunnistin muutaman lentokoneessakin tutuksi tulleen kasvon. Toinen puoli oli nuorempaa väkeä ja aivan meidän vieressä kohelsivat parikymmentä nuorta, noin 17-18 vuotiaita poikia. Keskisuomalainen jalkapallojoukkue huvimatkalla.

Altaalle tulivat myös lentokonepariskunta, Pete, 27, ja hänen avovaimonsa Maiju, vaalea ja siro 24-vuotias kolmiloikkaaja. Pete näytti todella hyvältä uikkareissa, äärimmäisen tiukka ja lihaksikas vartalo ja erityisesti kiinnitin huomiota hänen ehkä numeroa liian pienissä uikkareissa pullottavaan miehuuteen. Oli päivän selvää että Maijulla ei ainakaan siinä osastossa ollut puutetta. He olivat todella näyttävä pari, Maijun siro, vaalea vartalo korostui tumman Peten rinnalla. Teinifutarit kohahtivat Maijun paljastaessa pienet, pystyt rintansa auringolle. Tennishameen alta kuoriutui kiinteä urheilijapylly jota reunusti mustat stringbikinit. Muutkin kuin teinifutarit kiinnittivät huomiota kyseiseen näytökseen. Huvittuneena katselin vanhempien miesten kiimaisia katseita ja näytti siippanikin nauttivan ilmaisesta strippausnäytöksestä.

Aloitimme lomamme allasoluilla ja krapulani alkoi olla tipotiessään. Meillä oli todella hauskaa yhdessä ja minä nautin täysin siemauksin leppeästä välimeren tuulesta kaljulla bikinien peittämällä kummullani. Rohkaisin mieleni ja heittäydyin yläosattomaksi Maijun esimerkistä ja annoin Markuksen leikitellä hieman ylimääräistä rinnoillani hänen levittäessään aurinkorasvaa. Aurinkolasieni suojasta pystyin seuraamaan Peten silmien vaellusta vartalollani ja pidin siitä todella! Ilmeisesti Maijua kurvikkaampi ulkomuotoni kiinnosti häntä koska varsinkin kookkaat kiiltelevät rintani ja naisellisen leveä lantioni saivat aimo annoksen huomiota.

Auringonotto sai riittää ja poistuimme huoneisiimme valmistautumaan illan rientoihin. Puolialastomien naisten tiirailu oli saanut siippanikin lomatunnelmiin. Suihkussa pesin huolellisesti hänen ihanan karvattoman ja kovettuneen elimen ja kuivattuani itseni menin eevan asussa parvekkeelle katsomaan laskevaa aurinkoa. Nojasin kaiteeseen ja annoin lempeän tuulen leikitellä vartalollani. Hitaasti persettäni pyöritellen tiesin kutsuvani häntä täyttämään kosteutta tihkuvan rakoni. Perseeni ei pettänyt minua taaskaan ja pian tunsinkin suihkunkosteat kädet pakaroillani. Markus painautui huokaisten pakaroitani vasten ja tunsin hänen kaljun kullin kutittelevan klitoristani. Markus kurotti leipomaan tissejäni ja nyppimään jo valmiiksi nöpöttäviä nännejäni . Olin täysin valmis ja ohjasinkin toisella kädellä hänet terskansa helposti huulilleni. Huokaisin hätäisesti hänen työntäessään nopeasti koko mittansa hämmästyneeseen pilluuni. Ihanasti hän jäi paikalleen kokonaan sisälleni antaen minun mukautua uuteen tulokkaaseen kunnolla. Aloin supistella pilluni lihaksilla vierailijaa ja keinutin persettäni kevyesti puolelta toiselle antaen täsmähierontaa tyytyväiseltä kuulostavalle siipalleni.

Avasin silmäni ja katsoin altaalle jossa viimeiset auringonpalvojat keräilivät kimpsujaan autuaan tietämättöminä puuhistamme, he näkivät minut ja todennäköisesti raskaana huojuvat rintani mutta Markusta he eivät voineet nähdä. En voinut olla ajattelematta siinä seivästettynä seistessäni että tästä oli tulossa aivan varmasti paras loma ikinä. Koskaan aikaisemmin emme olleet harrastaneet tällaista spontaania, leikittelevää seksiä ja se tuntui hyvältä muuallakin kuin pillussa.

Markuksella taisi olla herkässä kun hän äkkiä veti vehkeensä ulkoilemaan ja laskeutui polvilleen ja levitti pakaroitani. Tuuli tuntui tavarassani villiltä ja huokauksista päätellen Markus taisi tykätä maisemista ja hän katselikin aika kauan. Odotus tuntui kiduttavan pitkältä mutta kun äkkiä tunsin lämpöisen kielen klitoriksellani huudahdin kuin sähköiskun saaneena. Altaalla olevat ihmiset kääntyivät katsomaan ylös parvekkeellemme mutta minä vain hymyilin heille, suljin silmäni ja annoin itselleni luvan nauttia kun uudesti syntyneen rakastajan kieli ja kosketus saivat minut tärisemään.

Tunsin itseni todella härskiksi siinä nojatessani kaiteeseen perse pystyssä, jalat harallaan ja pillu märkänä. Markus lipsutteli kielellä klitoristani, veteli pitkiä nautinnollisia vetoja pitkin halkiotani aina peppureiälleni asti. Olen aina ollut tyytyväinen takapuoleeni, sen muotoon ja kiinteyteen mutta juuri nyt tuntui ensimmäistä kertaa siltä että se sai arvoisensa kunnianosoituksen siippani suulta ja pakaroita leipovilta käsiltä. Olin jo todella lähellä tulla kun Markus nousi seisomaan taakseni ja alkoi läiskyttelemään kivikovalla kalullaan pimppiäni. Joka kerta kun se osui klittaani, väristykset kulkivat lävitseni ja tuntui että kohta jalat pettävät altani. Kun hän yhdellä nopealla survaisulla työntyi takaapäin sisälleni tulin siihen paikkaan. Huudahdin äänekkäästi ja jäin värisemään Markuksen kullin ympärille.

Markus odotti kunnes jalkani kantoivat taas ja aloitti hitaat työnnöt. Välillä hän pysähtyi kokonaan pitkittääkseen nautintoa ja aloitti taas uudestaan nopeuttaen tahtiaan. Otin kaiteesta paremman otteen, levitin jalkojani hieman lisää ja työntelin vastaan sen minkä kerkesin. Perseeni iskeytyi häntä vasten joka työnnöllä iloisesti läiskähtäen ja tunsin Markuksen kohta räjähtävän. Pilluni alkoi valua mahlojaan siinä määrin että päätin lisätä kitkaa ja laitoin jalkani ristiin ja notkistin selkäni äärimmilleen. Tiesin pystyn, pyöreän perseeni kiihottavan Markusta entisestään ja pian hän ottikin tukevan otteen kapeasta vyötäröstäni ja muutamalla voimakkaalla työnnöllä ja matalien korahdusten saattelemana tyhjensi uimarinsa pilluuni.

Annoimme kiihkomme tasaantua samassa asennossa hetken aikaa ennen kuin käännyin ja otin Markukseni vilpittömään kiitoshalaukseen.

Irrottauduin Markuksen lämpöisestä sylistä ja lähdin kävelemään sisälle persettäni parhaani mukaan keinuttaen. Pilluni kihelmöi koska en tullut äskeisessä rynkytyksessä toista kertaa. Tunsin Markuksen ja omien nesteiden valuvan pitkin reisiäni ja tunsin itseni todella irstaaksi. Jäin seisomaan sängyn viereen ja pörrötin vaaleita lyhyitä hiuksiani kuivaksi saaden rintani pomppimaan kutsuvasti. Tiesin Markuksen katselevan soidintanssiani ja toivoin hänen innostuvan uudestaan. Kiusoittelin häntä lisää ja kontin sängylle niin että hän varmasti sai kunnon näkymän suoraan punoittavaan turvonneeseen pilluuni. Käännyin selälleni makaamaan ja hieroin toisella kädelläni kohti kattoa sojottavia nännejäni ja toisella levitin alapään nesteitä niin että paljas kumpuni kiilteli kauniisti.

Markus oli tullut sängyn päätyyn ja katseli suoraan pilluuni. Tyytyväisenä huomasin että hänen pitkä solakka kulli näytti heräävän. Hän alkoi vedellä rauhallisesti käteensä katse naulittuna pillua hierovaan käteeni. Levitin kosteutta myös pyllynreiälleni ja työntelin sinne sormeani, toivoin salaa että vihdoin Markus suostuisi kokeilemaan himoitsemaani pyllypanoa. Paras kaverini oli mainostanut sitä mainetta mukavammaksi ja siitä lähtien olin yrittänyt saada konservatiivista siippaani korkkaamaan ryppyreikäni.

Markus kömpi sängylle ja sanaakaan sanomatta tuli pääni viereen ja tunki kyrpänsä suuhuni. Aloin ottaa ahnaasti suihin ja yritin kostuttaa sitä mahdollisimman paljon samalla kun hän sormeili valuvaa tavaraani. Hän työnsi pillussa kastuneen keskisormensa varovasti peppuuni ja sanoi: ”Pitääkö tätä kiimapillua panna perseeseen?”. Markus ei ollut ikinä puhunut seksin aikana mitään ja nyt nuo härskit sanat saivat minut ihan kuumaksi. Pyöritin persettäni villisti hänen sormea vasten ja mumisin hyväksyvän vastauksen kulli suussani. Kesken imun hän veti kullin suustani ja hypähti jalkopäähäni. Otin nilkoistani kiinni ja vedin niitä päätäni kohti niin että peppuni nousi irstaasti näytille. Markus kyyristyi ja lipsutteli kielellä pyllynreikääni ja lopuksi vielä pornoelokuva-tyyliin sylkäisi lisää kostuketta. Sitten hän alkoi tunkea varovasti kyrpäänsä neitseelliseen pillumehujeni kostuttamaan peräaukkooni.

Alun vastustelun jälkeen se meni pienillä nykytyksillä pohjaan asti ja oloni oli jotenkin absurdi. Aluksi yökötti, sitten paskatti mutta hetken perseessä soudettuaan Kyrpä alkoi tuntua taivaalliselta ja pelkästään hyvältä. Täysin erilaiselta kuin pillussa mutta hyvältä. Totuttelun jälkeen laitoin jalkani Markuksen olkapäille ja aloin hieromaan pilluani. Tällainen nautinto oli minulle täysin uutta ja se sai minut laukeamaan melko nopeasti ja samassa tunsin kun Markuksenkin kroppa jännittyi ja tutut urahtelut täyttivät huoneen. ”Olipahan tiukka reikä!”, Markus totesi vierähtäessään päältäni. Hymy nousi kasvoilleni ja käännyin antamaan hellän suudelman siippani poskelle.

Kesken herkän hetken Markus ponkaisi ylös sängystä ja tokaisi: ”vittu, Maiju ja Pete varmaan jo odottaa”. Katsoin kelloa ja totesin saman. Pesimme pikaisesti paikkamme ja laitoimme itsemme valmiiksi illan rientoihin. Suunnitelmissa oli ruokailua ja paikalliseen ravintolakulttuuriin tutustumista ja sitä silmällä pitäen laitoin päälleni kevyen vaaleansinisen minihameen ja samanvärisen tiukan vatsan paljaaksi jättävän topin. Peilailin itseäni hyväksyvästi peilistä ja Markuskin tuli viereeni ja silitteli pakaroiden kaaria hameen päältä. ”Sun perse näyttää helvetin hyvältä tässä hameessa, jätä pikkuhousut pois” Markus sanoi seksikkäällä matalalla äänellä. Ai että tykkäsin kun mieheni puhui rivoja! Sanojensa vakuudeksi hän hilasi hameeni pakaroiden yli ja ryhtyi vetämään kiusoittelevan hitaasti pikkuruisia stringejäni alaspäin suukkojen saattelemana. Ajatus pillu paljaana kulkemisesta pienessä hamosessa oli kieltämättä kutkuttava ja suostuin muitta mutkitta. Sitä paitsi en halunnut rajoittaa epätavallisen kiimaisella tuulella olevan siippani mielihaluja millään tavalla, tuntui kuin olisimme olleet vastarakastuneita ja se sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Suoristin hameeni ja singahdimme aulaan missä Pete ja Maiju jo odottivatkin. Kävimme syömässä ja edullinen viini kihahti kaikilla hattuun ja illasta näytti tulevan todella hauska. Meillä oli paljon yhteisiä puheenaiheita nautimme toistemme seurasta. Myöhemmin siirryimme paikalliseen juottolaan bogoamaan ja aiheutimme hämmennystä tavoillemme uskollisina. Maiju osoittautui varsinaiseksi tanssihirmuksi ja minä yritin parhaani mukaan pysyä perässä. Ravintolan miehet tuijottivat villiä tanssiamme silmät kiiluen, varsinkin kun Maiju osasi pyörittää lantiotaan todella seksikkäästi. Hänen valkoisilla tiukoilla housuilla verhoiltu kiinteä pyllynsä pyöri teräviä ympyröitä ja välillä hän teki edestakaisia rakasteluliikkeitä, aivan kuin hän olisi ratsastanut kiimaisena kyrvän päällä. Minä yritin säestää sen minkä pystyin ja vaikka yritin hieman varoa ettei hame noussut liian ylös, en tanssin huumassa tainnut siinä ihan onnistua. Poikien pöytään palattuamme Markuskin kommentoi asiaa toteamalla että pillu oli ’vilkkunut kiitettävästi’. Ehkä humalatilasta johtuen en jaksanut asiaa murehtia vaan muistutin hänelle kenen idea se alun perin oli ollut.

Poistuimme Peten ja Maijun hotellihuoneeseen jatkamaan kesken jääneitä keskusteluja ja hieman ryypiskelyäkin. Markus kuitenkin simahti melko pian ja minuakin jo väsytti vaikka en niin humalassa ollutkaan. Pete ehdotti että nukkuisimme heidän huoneessa tämän yön ja koska Markuksen raahaaminen omaan huoneeseemme olisi ollut liian rasittava operaatio tällä kellonlyömällä, yhdyin ajatukseen. Otinkin kengät pois ja käperryin samantien Markuksen viereen.

Yöllä havahduin johonkin ja silmäni avattua näin Peten istuvan rennosti sohvalla ja huokailevan pehmeästi. Huokailun syy paljastui kun huomasin Maijun ylös alas liikkuvan pään Peten haaroissa, näytti olevan yöllinen suihinotto käynnissä. Unihiekat karisivat silmistä salamana kun vaivihkaa katselin tuon todella seksikkään pariskunnan harrastavan seksiä silmieni edessä. Molemmat olivat alasti ja Peten karvaton lihaksikas rintakehä kohoili kiihkon tahtiin. Pilluni kihelmöi kun odotin että näkisin Peten lupauksia herättävän kohouman täydessä mitassaan.

Maiju jaksoi harmittavan pitkään nautiskella Peten kullista ennen kuin suoristi minunkin mielestä kiihottavan alastoman vartalonsa ja nousi seisomaan sohvalle vieden pillunsa ihan Peten kasvojen eteen. Pete alkoi välittömästi nuolemaan Maijun pillua ja hyväilemään suurilla kourillaan hänen kaunista persettä. Minä sitä vastoin en saanut silmiäni irti Peten kyrvästä. Se ei ollut kuin ehkä muutaman sentin Markuksen kullia pidempi mutta herranjumala kun se oli paksu! Se oli ympärysmitaltaan varmaan nyrkkini kokoinen ja kiilteli kauniisti Maijun syljen kostuttamana. Siinä se nytkähteli komeana Peten haarojen välissä ja ihmettelin miten Maiju aikoo saada sen sisäänsä. Sain vastauksen melkein heti kun Maiju alkoi laskea pyllyään kohti mahtavaa keihästä.

Tottuneesti Maiju asetteli Peten kyrvänpään huulille, laittoi molemmat kätensä Peten olkapäille, odotti hetken ja istui kerralla hänen syliinsä niin että vain kivekset jäivät näkyviin. Molemmat huokasivat yhteen ääneen kun sauva saavutti maalinsa. Jalat edelleen sohvalla Maiju alkoi nussia Peteä. Hän nosti pyllynsä niin ylös että vain terska oli hänen sisällään ja laskeutui taas alas koko varren mitalta aiheuttaen märän läiskähtävän äänen. Huoneen vessasta kajastava valo valaisi Peten komean kiiltelevän kullin aina kun se tuli näkyviin. Maiju puri huultaan ettei huutaisi, kiihdytti tahtia ja sai Peten huokailun nopeutumaan.

Yritin olla mahdollisimman liikkumatta mutta lantioni teki tahdon vastaisia liikkeitä seuratessani mahtavaa näytöstä. Ihmettelin jo kuinka kauan Maiju jaksaa tuossa reisille käyvässä asennossa kunnes hän nousi ja jätti Peten muhkean kullin haukkomaan henkeä. Molemmat nousivat seisomaan ja suutelivat samalla kun Maiju veteli Peten huojuvaa kulia pehmeästi käteensä. Kateellisena katsoin kun Pete ohjasi Maijun nelinkontin sohvalle ja alkoi panna häntä takaapäin. Peten pakaralihakset supistelivat upeasti jokaisella työnnöllä ja Maijulla alkoi olla vaikeuksia hillitä huutoaan. Pete kiihdytti tahtiaan Maiju alkoi ynistä orgasmiaan. Hetken paukuteltuaan Petekin saavutti kliimaksinsa ja muutamalla voimakkaalla työnnöllä täytti Maijun kassiensa sisällöllä.

He poistuivat vessaan missä yrittivät hiljaa kuivailla itseään. Näin vielä vilauksen Peten mahtavasta elimestä, joka lepotilassakin oli valtava, ennen kuin he kömpivät peiton alle. Ennen nukahtamistani muistelin näkymiä Peten kyrvästä ja päätin pyhästi että sitä minun on vielä saatava…

Aurinko paistoi jo aika korkealta kun heräilin Peten ja Maijun huoneesta. Joku oli suihkussa mutta muita ei huoneessa ollut. Huomasin että hameeni oli yöllä kiehnatessani noussut vyötärölle ja koska peittoa ei ollut, olin täysin pillu paljaana. Nypin nopeasti hameeni säädylliselle korkeudelle kun kuulin suihkun sammuvan. Odottelin Maijua suihkusta mutta sieltä tulikin Pete pyyhe lantiolla. Samassa tajusin että hänen on täytynyt nähdä pilluni aivan esteettömästi, tapanani on nukkua vatsallani toinen jalka koukussa ja siitä asennosta nytkin olin herännyt. Tunnelmat vaihtelivat häpeän ja himoon välimaastossa kun Pete käveli rennosti suihkusta ja jäi nojaamaan keittiön pöydän reunaan.

-Sitä ollaan vihdoin herätty.
-Juu, missä muut ovat?
-Markus taisi mennä Maijun kanssa jo altaalle ja mä tulin just lenkiltä.
-Miten te voitte olla jo noin pirteitä?
-Kello on kuule jo kakstoista, sä nukuit kuin tukki eikä Markus raaskinu herättää. Enkä mäkään, näytit ihan prinsessalta.
-Joopa joo, prinsessoilla harvemmin on pillu paljaana!
-No se voi olla, meinasin vetää sulle peiton päälle mutta kun sä tirkistelit yöllä niin ajattelin että nyt on mun vuoro

Ilmeeni mahtoi olla näkemisen arvoinen, kuin pikkulapsi joka jää kiinni pahanteosta. En tiennyt mitä sanoa ja kakistelin jotain epäselvää, mutta Pete vaan nauroi ja sanoi sen olleen mukavaa. Mietiskelin siinä tilanteen kehittymistä ja kaikki merkit viittasivat siihen että nyt minulla oli mahdollisuus kokeilla miltä Peten parru tuntuisi. Kuinka härski kehtaisin olla, oliko hänellä kenties samat ajatukset, uskaltaisinko ehdottaa suoraan? Pete keskeytti ajatukseni:

– Miltä näytti?
– Isolta.
– Mjaa…
– Tykkäsitkö itte näkemästäsi?
– Mitäs luulet?

Samalla hän antoi pyyhkeensä valahtaa lattialle antoi minulle esteettömän näkymän hänen upeaan kyrpäänsä joka huojui puolikovana puolelta toiselle. Auringonvalossa se ei näyttänyt niin mustalta kuin yöllä vaan melkeinpä tummanruskealta ja isommalta. Pilluni valahti märäksi välittömästi ja nousin ylös ja lähdin kävelemään kohti parveketta. Kävellessäni nostin hameeni takaisin vyötärölleni paljastaen pakarani Petelle ja annoin niiden keinua. Parvekkeella otin leveämmän haara-asennon ja kurkistin altaalle varmistamaan että Markus ja Maiju eivät hetkeen tule häiritsemään. Siellä he siemailivat olutta ja jutustelivat keskenään kun minä pyörittelin persettäni vieraalle miehelle.

Hetken kamppailin mielessäni omantuntoni kanssa ja olin jo perääntyä. Käännyin kävelemään takaisin huoneeseen ja huomasin että pyllylläni oli ollut Peteenkin tehoava vaikutus. Kostean pilluni ja paljaan perseeni näkeminen oli saanut Peten kyrvän nytkähtelemään ylöspäin ja se oli saavuttamassa täyden mittansa. Itsevarmasti hän nojasi takakenossa kädet pöydällä ja antoi pikkuveljensä elää omaa elämäänsä. Tuo näky sai minut varmistumaan siitä että tätä minä todella haluan. Tai ainakin pilluni haluaa.

– Tästähän ei sitten kukaan saa tietää
– Jos niin haluat. Maiju saattaa arvata. Kerroin sille aamulla että haluan sua.
– Voi nyt vittu!
– Ei se kerro kenellekkään, meillä on aika avoin suhde.
– Eikö sitä haittaa?
– Ei, tuu nyt tänne sen pyöreän perseesi kanssa, mä haluan nuolla sua!

Kävelin kuin hypnoosissa Peten syliin miljoonat ajatukset mielessäni mutta kun tunsin hänen kielensä suussani ja mahtavan melan painautuvan vatsaani vasten oli mielessäni enää yksi asia. Pete nosti toppini pois päältäni alkoi hieromaan tissejäni. Hän laski päätään ja antoi kielensä leikitellä pystyillä nänneilläni. Uteliaat käteeni siirtyivät mittailemaan hänen nytkivää elintä. Käteni näytti ihan pikkutytön kädeltä kun tarrasin kiinni varresta ja vetelin pehmeitä vetoja. Olin todella märkä ja kastuin vielä lisää kun siirsin paksun parrun jalkojeni väliin ja liu’uttelin sitä lantiotani edestakaisin liikutellen häpyni päällä. Pillunmehuni tuntuivat kastelevan sen kauttaaltaan.

– Sulla on Erika upeat rinnat!
– Tää on tosi paksu, eihän se mahdu mun sisään millään
– Mahtuu kyllä, ota se suuhun.

Pete painoi kevyesti olkapäistäni ja menin kontilleni saaden tuon jättikyrvän silmieni eteen. Se oli mehuistani kiiltelevä, suonikas komistus. Liikuttelin kaksin käsin esinahkaa edestakaisin saaden houkuteltua pienen touhutipan ulos. Otin sen kielen päälle ja levitin sen ympäri tummanruskeaa terskaa ennekuin ympäröin sen suullani. Paksuudesta johtuen suihinotto oli melko hankalaa ja tyydyin vain suutelemaan sitä joka puolelta ja imaisin välillä terskan suuhuni. Halusin sen sisääni heti ja niinpä nousin seisomaan ja nostin vasemman jalkani Peten viereen pöydälle sauvaa sisälle sovitellen. Pete laittoi oikean kätensä pöydälle nostetun jalkani alta, tarrasi kyrpäänsä ja vei sen oikeaan paikkaan. Vasemmalla kädellään hän otti takapuolestani tukevan otteen ja veti minua itseensä päin.

Terska liukui vielä helposti kosteaan kolooni mutta paksuimman kohdan Pete tunki minuun varovaisesti. Lopulta se oli sisälläni kokonaan ja tunne sai minut haukkomaan henkeä, olin todella täynnä! Katsoin suoraan suklaisiin silmiin ja aloin liikuttamaan lantiotani edestakaisin pilluni venyessä äärimmilleen. Pete antoi minun vetäytyä omaan tahtiini mutta auttoi kädellään voimakkaasti kun työnsin pillua häntä vasten. Lantioni läiskähti äänekkäästi joka kerta ja tässä asennossa klitorikseni osui häneen myös kiihottavasti. Tunsin orgasmin tulevan vaikka tahti oli vielä verkkainen ja samassa aloin nytkimään Peten sylissä huutaen. Painauduin häntä vasten ja annoin ihanien mielihyvän aaltojen tasaantua, pienikin liike sai aikaan värähdyksen joka tuntui koko kropassa.

– Sä oot aika herkkä
– Mmmm… se on ton sun kyrpäsi ansiota
– Mahtuihan se…
– Joo ja se tuntuu tosi hyvältä!
– Joko jatketaan?
– Tottakai, mä halun lisää!
– Nosta toinenkin jalkasi tähän pöydälle…

Tottelin niin kuin kiimainen lutka vain voi ja ponnistin toisenkin jalkani pöydälle. Peten kulli luiskahti sisältäni mutta kun laskin perseeni hänen syliin se meni sinne kuin itsestään. Hän pujotti toisenkin kätensä jalkani alta ja alkoi ohjailemaan liikkeitäni nostellen ja laskien minua pakaroistani. Otin häntä kaulasta kiinni ja aloin auttaa häntä seivästäen itseni yhä uudelleen ja uudelleen tuohon massiiviseen parruun. Pete antoi myös oppitunnin uudesta asennosta kun hän vaivattomasti nousi ylös minä sylissään. Roikuin hänen kaulassaan ja polvitaipeeni olivat tukevasti hänen vahvojen käsiensä kannattelemana. Kämmenensä hän piti tiukasti pakaroillani ja alkoi nussia minua siinä keskellä huonetta. Voimakkaat työnnöt saivat minut erkanemaan Peten vartalosta mutta luonnonlait palauttivat minut aina samaan paikkaan pillun täyttyessä joka kerta jumalaisesta kullista.

Seuraavaksi Pete laski minut keittiön pöydälle selälleni ja nilkoistani kiinni pitäen alkoi pamputtaa minua pöydän anoessa kitisten armoa. Välillä hän vetäisi vehkeensä sisältäni ja läiskytteli raskaalla kyrvällään pilluani osuen melkein joka kerta paisuneeseen klittaani. Sitten nopea työntö takaisin ja tahti kiihtyi entisestään saaden rintani pyörimään ympäriinsä työntöjen tahtiin. Katselin hänen hiestä kiilteleviä vatsalihaksia jotka jännittyivät ihanasti jokaisella sisääntyönnöllä ja tunsin orgasmin lähestyvän. Pete laittoi nilkkani yhteen ja käänsi minut sivuttain. Tässä asennossa hänen kyrpänsä tuntui valtavalta ja kun hän vielä työnsi yhden sormen mehujeni liukastamaan pyllyyni aloin huutamaan suoraa huutoa orgasmini kourissa. Pete ei suinkaan hidastanut vaan tihensi tahtia ja alkoi purkamaan lastiaan samassa hötäkässä. Hänen purkautuva kullinsa ja sormi perseessäni saivat aikaan parhaimman ja täydellisimmän orgasmini siihen asti, hyvänolon tunne täytti pikkurillinikin. Pete liikutteli löystynyttä jättiläistä sperman liukastamassa pillussani aiheuttaen ihania jälkiväristyksiä.

Kävelin tutisevin jaloin omaan huoneeseeni ja olin todella tyydytetty. Otin pikasuihkun ja kokosin itseäni tovin, tuntui jotenkin pelottavalta nähdä Markus tämän kokemuksen jälkeen. Pyhästi päätin että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun petän Markusta tai ylipäätään ketään. Iltapäivän altaalla rentouduttuani alkoi kuitenkin mieleni muuttua ahmiessani Peten kroppaa kun hän nousi uima-altaasta. Uimahousut olivat liimaantuneet kuin toinen iho ja kauniin kullin ääriviivat näkyivät selvästi. Kirosin mielessäni heikkouttani kun tunsin kiihottuvani. Käännyin mahalleni makaamaan ettei nöpöttävät nännini paljastaisi ajatuksiani ja toivoin asioiden järjestyvän…

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *